Projektin synty ja tarkoitus

Projektin synty:

Liikunta on aina ollut lähellä sydäntä, mutta talvella 2010 liikkuminen tuli entistä enemmän vapaa-aikaan  mukaan. Työnantaja kannustaa henkilökuntaa jaksamista työhön mm. liikkeellä. Henkilökunnalla on vuosittain käytössä liikuntapäiväkirja, johon merkitään päivittäin ja viikoittain liikuntasuoritukset pistein. Yhden pisteen saa yhden tunnin mittaisesta liikuntasuorituksesta jne.

Tavoitteenani oli saada 300 pistettä täyteen joulukuussa 2010 olevaan puurojuhlaan, jolloin työnantaja lahjoittaa kannustuspalkinnon liikuntapisteiden keräilijöille. Tavoite kuitenkin täyttyy jo 2kk ennen puurojuhlaa.

Työmatkapyöräilessäni välähti, että uusia haasteita pitää saada. Sitten muistin kouluajoilta,että eräs opettaja oli monta kertaa elämässään pyöräilyt kilometreissä maapallon ympäri. Siitä se ajatus sitten lähti tähän uuteen haasteeseen.

Miten matka etenee maapallolla?

Lähtö matkalle käynnistyi 1.10.2010 ja maalissa tarkoitus olisi olla 1.10.2013. Kilometrejä maalissa n. 40 000km

Liikkumismuotoina ovat seuraavat lajit:

  • Hiihto
  • Juokseminen
  • Kävely
  • Melonta
  • Pyöräily
  • Rullaluistelu
  • Uinti

Matkan mittaamisessa apuna Polarin sykemittari RS300X + G1 GPS sensor/ RCX5 + G5 GPS-sensor ja Sports-Tracker ohjelmisto N8:ssa

Projektin tarkoitus:

-Tuottaa hyvinvointia kehoon ja mieleen

-Vähentää omaa hiilijalanjälkeä